maanantai 31. joulukuuta 2007

Yhden aikakauden loppu

Tänään toimin viimeistä päivää Siam/Orient kissayhdistyksen pentuvälittäjänä. Olen tehnyt sitä vuodesta 99. Siis kauemmin kuin monet kasvattajamme ovat kasvattaneet. Tuntuu mukavalta. Asioita ei saa enää tehdä kun ne eivät tunnu kivalta. Suurin osa ihmisistä on ollut mukavia. Kiitokset heille. Älkää tehkö yhdistyksestä suurta taistelu tannerta. Miksiköhän kaikki vanhat aktiivit ovat juuri nyt jättäneet aktiivitoiminnan? Huomisesta alkaen Sajamin pentuvälityksen posti ei tule enää koneelleni. Ketä sen lukee... Ei mitään tietoa.
Hurjan mukavaa ensi vuotta ja tehkäämme yhdessä siitä paremman...

lauantai 29. joulukuuta 2007

Laurit syntyi ja Hese täyttää tänään yhdeksän

Jussin ja Pirun lemmen leikit tuotti tulosta. Piru saatteli maailmaan viisi ipanaa joista yksi syntyi kuolleena. Muut voivat tällähetkellä hyvin ja ipevät kilpaa. Piru näytti taas olevansa hyvä synnyttäjä ja erinomainen emo. Näin Baila-Bailat juhlisti Lutkiksen emonemonemonemonemonemon syntymäpäivää. Paljon onnea Hese 9 v. Hese juhlistaa synttäreitään kissakaverien sekä Sein ja tuoreen lihan kera!

torstai 27. joulukuuta 2007

Joulu meni jo


Joulu meni syödessä ja Jussin meni naisissa. Jussilla oli hubaa. Juuri tulin kylästä 50km päästä. Olin moikkaamassa Tainioita. Aivan ihana nähdä Anne ja co taas pitkään aikaan. Olisi voinut kyllä istua kauemminkin. ja Ilmari on aina niin komea. En ole kyllä toista niin upeaa itamaista nähnyt. Aivan mahtava

perjantai 21. joulukuuta 2007

Joulun odotusta

Pitäisi siivota ja niinpä päätin kirjoitella tänne. Siivous ei yllätysyllätys ole mun lempi hommaa... Puolet talosta eli yläkerta on jo siivottu. Tänään kävin jouluruoka ostoksilla ja lompsa tyhjeni kummasti. Eilen tuli kissoille 40 kiloo ruokaa Itävallasta. Kuski kysyi kun kantoi sisälle että kiviäkö sä olet tilannut. Mä sanoin että siellä on kissan ruokaa. Ei uskonut. Väitti ettei kissa syö noin paljoo. Kummasti ei hämmästellyt enää kun osa kissoista roikkui väliovessa... Jouluna kissoille on varattu niiden lemppareita: suikalepaistia, seitä, 500g katkarapuja, 20 prk violettista Sheebaa sekä Heselle kinkkua. Hese täyttää 29. päivä yhdeksän ja sitten pitää taas juhlia. Hese, Viltsu, Sipu ja Jaska olivatkin keskiviikkona Mäkisen Merjalla hammaskivenpoistossa että kyllä nyt kelpaa herkutellakkin. Ostin uuden matkalaukun jotta se mahtuu keikkabussiin. Vanha oli niin valtava ettei artistin omat kamat olis enää mahtunut ;o)Kovasti olisi tas keikkoja Helmi- Maaliskuussa. Ollaan puoltoistaviikkoa putkeen lapissakin että uus laukku on tosiaan tarpeen. Se on moro. Joulut

maanantai 10. joulukuuta 2007

Vkl jälkeen


Olipa kiva Porin näyttely: BAILA BAILAN OMITUISTA EP!!!
om. Marju ja Jutta Pirttimäki
Onnea!
Muita tuloksia:
EP Baila- Bailan Pelkkää Pilaa KM, VET1, BIS- veteraani
EC Baila- Bailan Pahinkaikista KM, TP
CH Baila- Bailan Keskiyön Tanssi CACIB, TP
CH Baila- Bailan DevilIsaLoser CAC, CH
CH Baila- Bailan Iloinen Ilkiö CAC, CH
Baila- Bailan Seireeni EX1%
Baila- Bailan Rakastele Mua EX 1
Fuzzy Logic´s Dunder EX 1 sekä siitoshyväksyntä
Kiitos kaikille Ompun kanssa juhlijoille!!!

lauantai 1. joulukuuta 2007

Pohdiskelua...

Tässä surffailessani eri ihmisten sivuilla olen ihmeekseni huomannut kuinka helppoa on ensin pitää kotikissoja, ottaa siihen rotukissoja ja sitten luopua niistä kotikissoista. Varsinkin nelosten kohdalla ihmiset sanovat että joutuvat luopumaan KAIKISTA kotikissoistaan koska nämä itämaiset ovat niin rasisteja. Olen itse joutunut luopumaan toisesta kotikissasta aikoinaan mutta hän ei ollut kenenkään kissan kanssa sosiaallinen. Ei myöskään sen toisen kotikissan. Kuinka paljon sitä ns. roturasismia käytetään hyväksi kun halutaan luopua niistä kotikissoista ja otetaan rotukissoja? Miksi joku vinkuu että kotikissa oli elämää suurempi kissa ja silti luopuu siitä itisten takia? Minun elämää suurempi kissa oli Bailabaila ja meiltä olisi kyllä kaikki muut lähteneet ennen Bailabailaa... Onko liian kriittistä kannanottoa??? Varmaan mutta minä olen ylpeä kotikissastani. Jaakko-setä täyttää ensi keväänä 17 vuotta ja silloin juhlitaan taas...

tiistai 27. marraskuuta 2007

Kattokaa mitä mä löysin

Tälläisiä vanhoja kuvia löysin kätköistäni... Vielä niitä voi tulla lisääkin...


Philipp´s Dark Est on juuri saapunut Norjasta Suomeen

Tässä juodaan EP Baila- Bailan Pelkkää Pilaan EP maljoja Raijan kanssa Kuopion näyttelyssä vuonna 2000



GIP Baila- Bailan Rikasrämäelämä paneelissa
POH-KIKSESSA assarina Ampun luottoassari Esko.


Baila- Bailan Säkenöivävoima BIS TUROkissa vuonna 2001

Niina kuvasi

Tää kuva on vuodelta 1996. Bailabaila sai ensimmäisen ruusukkeensa Pirokin näyttelyssä. jaa olinko vähän ylpeä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Luttis KPN!!!

Tänään Turussa...
Kategorian Paras Nuori Baila- Bailan Rakastele Mua SIA g
Tässä kuvassa EP Baila- Bailan Pelkkää Pilaan kanssa
Kiitos Maikki!

Hyvä neiti L

Baila- Bailan Rakastele Mua oli eilen Turussa TP. Kiitos Maikki!
Murukin tietää mistä löytyy tästä talossa lämmin ja pehmein patja
Jaska on vaan niin paras!!! Eli Muru ja kotikissa Jaska 16v

sunnuntai 18. marraskuuta 2007

Ja tässä hieman esittelyä uudesta tulokkaasta sekä vähän muutakin... Olen päivittänyt mm. kolleja

Pikkuinen Kelmikerhon Zaza Siitä Tuli SIA c (Muru)
ystävänsä Baila- Bailan Rakastele Muan kanssa...

Murun isä: Geishagoll Winter Wonderland SIA c

Murun Äiti: Kelmikerhon Oikea Prinsessa




Alla muistoja Eryn näyttelystä:










Baila- Bailan Rakastele Mua

Baila- Bailan Kiitoradalla esittelee profiiliaan

















Tässä kuva tuoreesta Kategoriavoittajasta näyttelyssä... eli Baila- Bailan DevilIsaLoser

maanantai 12. marraskuuta 2007

Näyttely viikonloppu takana ja uusikissa kodissa...

Eli tervetuloa Kelmikerhon Zaza Siitä Tuli!!!

Lauantaina Baila- Bailan DevilIsaLoser oli VSA hävisi paneelissa Koviksen pojalle! Hienoa Jalmari! Suski valmistui CH:ksi, Pikku L sai Ex1... Kivaa oli. Sunnuntaina oli ainoastaan pikkuliku joka sai Ex1.